Vanhuuden keveys ja paino
Jokainen ihminen kaipaa hyväksyvää katsetta. Myös vanhana ihminen nauttii siitä, että tulee nähdyksi. Kamera voi olla tuo katse.
Olen kuvannut näyttelyyni vanhoja ihmistä heidän kodeissaan ja kotien lähiympäristöissä. Kuvattaessa he ovat olleet pääosin yli 90-vuotiaita. Kuvat ovat yli kymmenen vuoden ajalta, projektinomaisesti olen kuvannut tätä teosta runsaat viisi vuotta.
Lähtökohtani kuvaamisessa oli, että kukin kuvattavista sai itse määritellä sen, miten ja missä häntä kuvaan ja mitä kuvia valitaan näyttelyyn. Näin kuvattava kertoi, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä ja miten hän haluaa tulla nähdyksi.
Huomasin, että vanhukset pitivät kuvaamisesta. Kuvaushetket olivat heille henkisesti keveitä. Tämä heijastui siihen, miten he halusivat kuvissa olla. Vaikka sain kuviini yksinäisyyden surumielisyyttä niin paljon sain myös ilon ja lempeyden katseita. Itsellenikin tapaamiset tuottivat iloa. Projektini edetessä ymmärsinkin, että kuvien lisäksi vähintään yhtä tärkeitä olivat kuvaustilanteet niin minulle kuin kuvattavillenikin.
Kuvillani haluan osallistua keskusteluun hyvästä vanhuudesta ja vanhuuden moni-ilmeisyydestä. Vanhuus ei ole vain sairautta ja hoidettavana olemista. Omien voimavarojen mukaan se voi sisältää paljon myös arjen hyviä hetkiä ja iloja. Toivon tämän näkyvän kuvissani.
Iso kiitos kaikille kuvattavilleni. Niillekin, jotka ovat jo poistuneet luotamme.
Kuvat ovat olleet esillä ryhmänäyttelyissä 2019 sekä yksityisnäyttelyissäni Somerolla 2024, Tallinnassa 2021 ja Helsingissä 2020.
Tutkija Sirpa Andersson kirjoitti näyttelyä taustoittavan tekstin: